tiistai 30. kesäkuuta 2015

Hovedøya






Loma! Nyt se sitten on vihdoinkin alkanut, ja sääkin näyttää enimmäkseen kesäiseltä. Jopa hellelukemia on luvassa lähipäivinä, vaikka me suuntaammekin piakkoin viileämpään ilmanalaan. Sitä ennen on kuitenkin nautittu kesäisistä maisemista Oslossa.

Aivan Oslon keskustan edustalla Oslovuonossa, noin kymmenen minuutin lauttamatkan päässä on Hovedøyan saari, joka on kaupunkilaisten ulkoilualuetta ja suosittu piknik-retken kohde. Saarelle kulkeva lautta kuuluu paikallisliikenteeseen, joten lipusta ei edes tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Kuulemma joinakin oikein kauniina päivinä lautalle saattaa joutua jonottamaan, kun puoli kaupunkia on päättänyt lähteä retkeilemään samaan kohteeseen.

En ole aikaisemmin käynyt Hovedøyalla, kuullut toki siitä, ja täytyy sanoa, että saari ylitti odotukset luonnonkauneudellaan. Emme kiertäneet koko saarta, mutta puolikkaallakin kierroksella saattoi nähdä kukkaniittyjä, vehreitä lehtoja suurine puineen ja rantakallioita mutta myös hoidettuja, puistomaisia alueita hiekkateineen.

Saari on myös olennainen osa Oslon historiaa. Englannista tulleet sistersiläismunkit rakensivat Hovedøyalle 1100-luvulla luostarin, jonka rauniot ovat suhteellisen hyvin säilyneet. Jo ennen munkkien tuloa saarella oli ollut kirkko. Luostarin rauniot ovat yllättävän suuret, mutta luostari olikin rikas ja sillä oli huomattava poliittinen ja taloudellinen vaikutusvalta alueella. 1532 luostari poltettiin ja ryöstettiin Oslon Akershusin linnoituksen päällikön toimesta, ja sen rakennukseen käytettyjä kiviä vietiin linnoituksen laajennustöihin. Kun Norjan muinaismuistoyhdistys 1845 aloitti toimintansa, oli luostarin raunioiden kunnostaminen sen ensimmäinen tehtävä. 

Napoleonin sotien aikaan 1800-luvun alussa Hovedøyaa alettiin linnoittaa ja sinne tuli tykkipatteri Oslon, silloisen Christianian suojaksi. Tältä ajalta saarella on jäljellä ruutivarastoja ja muitakin rakennuksia. Muutama kanuunakin löytyy turistien ihmeteltäväksi. 

Hovedøyalla tuli taas vaihteeksi mieleen, että Norjan ja Suomen historiassa on joitakin yhteisiä käännekohtia. Kuten edellä mainitut Napoleonin sodat, jotka vaikutuksesta molemmat maat siirtyivät omistajalta toiselle - Suomi Ruotsilta Venäjälle ja Norja edellisen korvauksena Tanskalta Ruotsille. Toisaalta täällä muistaa myös ne eroavaisuudet Suomeen, kuten Norjan tiiviit yhteydet länteen Englannin suuntaan keskiajalla. 

Oli historiasta kiinnostunut tai ei, Hovedøyalla kannattaa kuitenkin käydä vähintään ihailemassa luontoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...