maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ehkä sittenkin kevät


Ennen viime torstain lumisadetta kaikki lumi oli sulanut jo ajat sitten. Jopa meidän takapihaltamme, jonne aurinko ei paista kuin hetken aamulla ja illalla, tähän aikaan vuodesta vielä vähemmän kuin kesällä. Nyt on kaikki taas kinoksen peitossa ja minä jännään, sulaako lumi niin nopeasti, että pääsen pääsiäispyhinä jatkamaan jo aloitettuja pihatöitä. En taida kuitenkaan lyödä vetoa asian puolesta. 

Monilla norjalaisilla on kotipihallaan solvegg, aurinkoseinä, jonka eteen tuodaan kevättalvella tuolit viltteineen ja muine lämmikkeineen ja istutaan sitten nauttimassa auringosta. Meillä ei valitettavasti ole sellaista. Etupihalle kyllä periaatteessa paistaa aurinko, mutta päivän lämpimimmän hetken lähestyessä aurinko livahtaa talon kulman taa. Ei kuitenkaan anneta sen masentaa, sillä oikeastaan minä mieluummin puuhastelen jotain kuin vain istun auringossa. Tai jos istun, niin sitten visioin tulevia tekemisiä.


Takapihalle ei ole tällä hetkellä menemistä, mutta tulevaa kesää voi ja pitää suunnitella ja valmistella muuten. Kyllä se kesä sieltä taas tulee. Tänäänkin paistoi aurinko ja sulatti lunta. 

Pihaprojekti on edennyt aikaisempina kesinä siihen vaiheeseen, että piha viimeinkin näyttää hoidetulta pihalta eikä vain kivi- ja rikkaruohokokoelmalta. Valmis se ei kuitenkaan vielä ole - tuskin siitä ikinä sellaista tuleekaan - joten tartuin Hannen vinkkiin ruotsalaisesta nettisiemenkaupasta. Siellä valikoimat olivatkin jotain aivan muuta kuin lähimmässä Plantasjenissa ja eikä siemenpusseja ollut hinnallakaan pilattu. Taisin tartuttaa siemeninnostuksen työkaveriinkin. 

Nyt siemenet ovat mullan peitossa ja odotan mielenkiinnolla, mitä sieltä alkaa kasvaa. Toivottavasti jotain, vaikka kylvöohjeissa varoiteltiin pitkästä itämisajasta ja annettiin ohjeita myös sen varalle, etteivät siemenet ala itää kuukaudenkaan kuluttua. Kyse on erilaisista perennoista, joiden kasvatusta siemenestä en ole ennen kokeillut. 

Tomaatin siemenet sen sijaan alkoivat itää viikossa ja tällä hetkellä näyttää siltä, että on olemassa lievä ylituotannon vaara. Jos nämä kaikki kasvavat isoiksi, edes ruukkuja ei riitä kuin puolelle niistä. Ja sitten täytyy tietenkin pitää myös peukut pystyssä, että Norjan kesä on tänä vuonna riittävän lämmin.

2 kommenttia:

  1. Impecta on vaarallinen paikka - siellä on niin paljon mielenkiintoisia juttuja, että on tosi vaikea pitää pää kylmänä…

    Noiden tomaatintaimien kanssa tekisi mieli sanoa että "mitäs mä sanoin" :D. Mulla ei ole tänä vuonna tullut insipaariota kylvää yhtään mitään - ehkä tomaatitkin vielä ehtisi :). Muuthan ehtii vielä oikein hyvin.

    Täällä ne viime viikolla sataneet lumet on melkein sulaneet pois, mutta niitä vanhoja lumia riittää vielä, joten vielä ei tarvitse (tai ei saa…) miettiä puutarhahommia ja voi nauttia solveggin lämmöstä, tänne kun on luvattu hienoa säätä pääsiäiseksi.

    Eilen vähän surkuttelin mielessäni, kun ei ole mökkiä, minne mennä, mutta sitten totesin, että minähän oikeastaan asun mökillä, joten mikäs tässä :D. Meinasi vaan tarttua noiden ohihuristelevien Oslolaisten pääsiäishysteria :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä onnistuin jotenkin säilyttämään malttini siemenostoksilla, mutta työkaverillani taisi homma lähteä lapasesta. ;) Tomaattia ehtii ihan hyvin kylvää vielä. Viime vuonna sain herätyksen myöhään ja kylvin vasta huhtikuun alkupuolella.

      Oslon keskustasta lumi on huvennut jo aika hyvin, mutta meidän takapiha tulee valitettavasti tässä suhteessa aina vähän jäljessä. En minäkään oikeastaan mökkiä kaipaa. Jäisi vain takapiha hoitamatta, jos pitäisi olla jossain muualla. :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...