keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Yksityiskohtia

Sandvikselva

Tulipa taas äkkiä ostoksilla Sandvikassa käydessä pantua merkille erinäisiä pikkuasioita. Niihin kiinnittää huomiota, kun ne ärsyttävät, pistävät silmään tai muuten vaan jäävät vaivaamaan.

Kaupassa on jo jonkin aikaa myyty pääsiäskrääsää. Joiltakin osin se on hyvin samannäköistä kuin joulukrääsä, vain väri vaihtuu. Niin kuin esimerkiksi pääsiäismarsipaani.

Joka juhlaan

Sitä on tarjolla pötköinä, palloina jne. Aivan samaa tavaraa olivat kauppojen karkkihyllyt täynnä ennen joulua. Silloin vain pakkauksessa luki "Julemarsipan". No, mikäs siinä, kyllähän minä marsipaania syön milloin vain. Mutta miksi juuri marsipaani on juhlakarkkia?

Toinen pikkuasia, ärsyttävä sellainen, johon taas kerran törmäsin, on hintamerkintöjen puuttuminen tai sekamelska. Tällä kertaa etsiskelin kylmäaltaan reunasta hintaa kahdelle eri tuottajan päällisin puolin samanlaiselle jauhelihalle. Toisen hintaa ei löytynyt, vaikka miten etsin. Toiselle löytyi kaksi erilaista hintaa. Ja itse pakkauksessahan hintatietoja ei ole.

Huolettomuus hintojen merkitsemisessä ei ole yhden tietyn kaupan tai edes kauppaketjun tapa, vaan olen siihen törmännyt vähän siellä täällä. Sellaistakin on sattunut, että kassalla selviää, ettei koko tuotetta ole viety järjestelmiin ollenkaan. Sitten kassa heittää jonkin hinnan, yleensä alakanttiin, ja jos asiakas on siihen tyytyväinen niin sitten on kassakin.

Tervetuloa!

Ostoskeskuksessa kuljeskellessa törmää myös tutun näköisiin kyltteihin. Tämän ylläolevan kohdalla minulla meni jonkin aikaa, ennen kuin hahmotin, millä nimellä sama ketju toimii Suomessa. Giganttihan se siinä!

Toinen kyltti joka jotenkin hämärästi näytti tutulta, kuuluu pankille. Itse en sitä osannut yhdistää mihinkään konkreettiseen, kun en ole kyseisessä pankissa asioinut kummassakaan maassa. Siskoni sitten totesi, että näyttää ihan Sampo pankin kyltiltä. Sampo-nimellä on Suomessa syvällisempi merkitys, joka ei varmasti aukenisi norjalaiselle. Fokus taas...

Fokusoituu rahaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...